Miekkailu

MIEKKAILUN HISTORIA
(lähde: Suomen Miekkailu-ja 5 otteluliitto)

Miekkailu on länsimainen lähitaistelulaji, jossa pyrkimyksenä on suoraviivaisesti voittaa vastustaja: osua saamatta itse osumia.

Miekan ja miekkataistelun historia on vuosituhansia vanha. Välineen tunsivat jo assyyrialaiset ja babylonialaiset, ja Suomenkin pronssikauden kalmistoista on löydetty miekkoja. Varhaiskeskiajalla, ritariaikana, miekat olivat raskaita leveäteräisiä kahden käden aseita, joita vastaan puolustauduttiin kilvin ja haarniskoin. Teräksen laadun paraneminen kevensi miekkoja, ja niitä voitiin käyttää yhdelläkin kädellä. Ampuma-aseiden kehitys 1400- ja 1500-luvuilla ei syrjäyttänyt miekkoja, vaan niitä käytettiin sodissa lähitaisteluaseena 1800-luvulle asti.

Italian ja Englannin renessanssihoveissa miekkailu kehittyi taiteeksi, jota aateliston nuoret miehet harjoittivat ahkerasti. Vain aatelisilla ja myöhemmin yliopistojen opiskelijoilla (”hengen aateli”) oli oikeus kantaa miekkoja.

Laji kehittyi etenkin Aurinkokuninkaan, Ludvig XIV:n hovissa 1600-luvulla, ja monet silloiset säännöt ja liikkeet ovat yhä käytössä. Aatelismiesten hengenvaarallisia kaksintaisteluja pyrittiin estämään ja niistä annettiin rangaistuksia. Kehitettiin harjoitteluun sopiva, terävän kärjen sijasta nuppiin päättyvä miekka – floretti. Urheilulajiksi miekkailu alkoi muuttua 1800-luvun lopulla, kun kaksintaistelut kiellettiin koko Euroopassa.

Miekkailu urheilulajina

Miekkailu oli mukana jo ensimmäisissä nykyaikaisissa olympialaisissa Ateenassa 1896. Aseita on kolme: kaksintaisteluaseen jälkeläinen kalpa, harjoitus- ja opetusase floretti ja ratsuväen sapelista kehitetty säilä.

Miekkailu luetaan ns. vaarallisiin lajeihin, joten se vaatii erityiset lisenssit ja vakuutukset. Tiukoilla ottelusäännöillä ja turvallisuusmääräyksillä pyritään välttämään onnettomuudet, jotka ovatkin harvinaisia. Terät ovat notkeita ja kärki päättyy nuppiin – urheilumiekat eivät siis ole teräviä. Maskit ovat teräsverkkoa ja käsine paksua ja pehmustettua nahkaa. Varusteet tarkistetaan ennen kilpailuja. Haavoittumiseen asti käytyjen kaksintaistelujen perinteenä miekkailupuku on valkoinen, jotta veri näkyisi heti.

Miekkailua harjoitellaan urheiluseuroissa ryhmissä ja pareittain. Sitä opitaan yhä myös miekkailunopettajilta yksityistunneilla. Suomessa miekkailun harrastajia on hieman toista tuhatta ja pääaseena on kalpa.

Miekkailusäännöillä pyritään estämään onnettomuudet: maskitonta vastustajaa ei saa pistää, toisen varusteisiin ei saa koskea, väkivaltainen tai kostonhimoinen miekkailu on kielletty, kädensuojalla ei saa lyödä ym. Miekkailusäännöt säilyttävät lajin ritarillisia ja herrasmiesmäisiä perinteitä. Vastustajaa on kunnioitettava – ottelussa ei saa pakoilla tai kääntää selkäänsä vastustajalle, hävinnyttä ei saa halveksia, vastustajaa on tervehdittävä kohteliaasti, on käteltävä ottelun lopuksi jne. Miekkailutervehdystä käyttivät jo ritarit varhaiskeskiajalla tuhat vuotta sitten.

Ottelut

Miekkailuottelut käydään 14 m pitkällä ja 1,5 – 2,0 m leveällä miekkailualueella. Ottelua johtaa tuomari, ja komennot ja tuomiot annetaan tavallisimmin ranskaksi. Sähköiset merkitsijälaitteet rekisteröivät kilpailussa pätevät ja epäpätevät osumat. Sähköä johtava metallimatto estää lattiaan osuneita pistoja sytyttämästä merkkivaloja.

Tavallisimmin miekkailukilpailujen alkukierrokset käydään eräkilpailuna, jolloin kaikki miekkailijat ottelevat toisiaan vastaan. Finaali on yleensä cup-muotoinen, jolloin häviäjä putoaa jatkosta yhden tappion jälkeen. Ottelun alkaessa miekkailijat asettuvat miekkailualueelle vastakkain aloitusviivojen taaksen ja tervehtivät toisiaan paljain päin. Myös tuomaria ja yleisöä tervehditään. Sitten kokeillaan toimivatko varusteet asianmukaisesti: säilän isku tai floretin tai kalvan pisto sytyttää merkkivalon.

Miekkailumaskit puetaan ja miekkailijat käyvät varoasentoon. Tuomari kysyy, ovatko ottelijat valmiit: ”Etes-vous prêts?” Nämä vastaavat, ja tuomari komentaa ottelun alkavaksi: ”Allez!” Sitten miekkaillaan, kunnes toinen saa osuman, merkkivalo syttyy ja tuomari katkaisee ottelun huutamalla ”Halte!” Värillinen valo merkitsee pätevää osumaa, valkoinen valo osoittaa iskun tai piston osuneen epäpätevään alueeseen.

Seuraavaksi tuomari fraseeraa tapahtuneen: selittää, mitä liikevaiheita viimeksi tapahtui, kuka hyökkäsi, tuliko väistöä, kumpi sai pätevän ja sääntöjen mukaisen osuman ja mikä on tilanne ottelussa. Alkukierrokset käydään viiteen pistoon kolmen minuutin aikana, cup-otteluissa aikaa on yhdeksän minuuttia (3 x 3 min tehokasta aikaa, välillä 1 min tauko) ja voittajan on saatava 15 osumaa.

Ottelun päätyttyä miekkailijat riisuvat kypäränsä ja kättelevät toisiaan aseettomalla kädellä. Voitto on tärkeä: alkukierroksilla eniten voittoja saanut on paras ja cup-otteluissa vain voittajat jatkavat kilpailua. Tasatuloksessa enemmän pistoja antanut on parempi. Tarvittaessa ottelu voidaan uusia.